Noniin, eilen oli taas reissu klinikalle. Aamulla herätessä ulos olikin ilmestynyt hiukan lunta ja oli ihan vähän pakkasta. Hieman kipeänä ja jäässä ollessani pistin tietenkin päälleni ihan järkyttävän paksun kasan vaatteita, sen verran mitä yleensä pidän kylmimpänä aikana talvella, haha! Talliin päästyäni menin suojittamaan Repen joka oli ihmeen rauhallinen käytökseltään. Päätin laittaa sille matkan ajaksi selänlämmittimen loimen alle jotta matka olisi mukavempi. Sitten olikin lastauksen vuoro, joka kävikin oikein helposti! Otimme suoraan liinan mukaan niin että isä kiersi sen kanssa Repen kokonaan ympäri ja sitten vähän veti, jolloin ruuna käveli suoraan sisään! Ajattelimme nyt jonkin aikaa tehdä näin liinan kanssa lastaukset, jotta pojalle iskostuisi päähän että traikkuun mennään suoraan sisään.
Dreamer vietiin suoraan klinikalle sisään ja lääkäri tutki nopeasti selän ja sanoi sitten että mennäänpäs katsomaan seuraavaksi tätä liinassa. Ilmeeni oli varmaan aika huvittava, sillä lääkäri kysyi että onko siinä jokin ongelma. Eihän siinä muuta, mutta tajusin että olin unohtanut ottaa suitset mukaan! Onneksi sain lainaksi kiinnitettävät kuolaimet, Repestä kun ei koskaan tiedä millainen se on juoksuttaa, niin mieluummin otan varman päälle kuolaimien kanssa. Lähdimme kävelemään kohti maneesia ja herra Dreamer pörisi ja puhisi niin paljon koko matkan, että varmasti olisi possujen talo mennyt nurin. Maneesissa kuitenkin tämä yllätti kaikki kokonaan ja lähti ravaamaan ihan rauhassa ja nätisti muutamaa sätkyä lukuunottamatta. Ja esitti lääkärille bravuurinsa eli ravissa laski kaulansa ihan alas niin että turpa melkein koski maata ja ravasi niin rennosti kuin vain voi. Ja lääkäri oli tähän todella tyytyväinen.
Rauhoitettuna valmiina ultraan ja hoitoon |
Takaisin klinikalle ja rauhoitus päälle. Selkä tutkittiin taas ultralla ja tulokset olivat todella hyvät!! Luutumakohta ei ollut enää aktiivinen ja selän arpikudokset yms oli parantunut tosi hyvin, lääkäri ei enää löytänyt juuri mitään viime kerralla löydettyjä vaivoja! Enää yhdessä kohtaa selkää oli vähän nestettä ja turvoitusta, muuten näytti hyvältä. Sai vielä yhden shockwave hoidon. Vielä kerran on edessä lääkärinkäynti, jotta koko selkä saadaan ihan kuntoon, silloin on sitten viimeinen kerta. Viimeisen kerran jälkeen pitää odottaa kaksi viikkoa ja sitten saa alkaa varovasti ratsastamaan! Jee!
Että aletaan olla voiton puolella Dreamerin kanssa! :) Aivan ihanaa. Tottakai silloin kun sillä saa alkaa ratsastamaan lähdemme melkein heti perheen kanssa lomalle, joutuu sitten vähän odottamaan ratsastusta mutta eiköhän se siitä!
Voi toista.. |
Naksuakin jännitti mitä lääkäri sanoo |
Ulkona lähtemässä takaisin kotiin, kunnon talvimaisema jo! |
Voi miten hyviä uutisia, ihanaa ! :) Huh miten siellä on lunta ! Täällä ei ole maassa juuri mitään enää :(
VastaaPoistaJoo oli kyllä ihana kuulla että oli noin hyvin parantunut! Joo Noi kuvat oli Kangasalalta ja siellä oli kyllä ihmeen paljon lunta:D Oli muuten todella paljon autoja tienpenkassa kolaroineena, ei ihan olleet kesärenkaat pitäneet. Onneksi meillä oli sekä autossa että traikussa talvirenkaat :D
Poista