sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Ypäjä 8.7.


Taas jäänyt vähän blogi kirjoittamatta... koitan skarpata!

Alkuviikosta valmentajani hyppäsi taas vähän Dreamerilla, itse en töiden takia päässyt katsomaan mutta kuulema meni tosi hyvin ja oli ihan innoissaan vaikkeivat tällä kertaa olleet menneet kuin pienempiä esteitä. Sitten sain vähän kommenttia kun valkku oli koittanut saada hikisen hevosen etuperin vesiboksiin niin että olisi kääntynyt siellä ympäri mutta eihän se onnistu tämän herran kanssa. D on ihan ihmeellinen, se jähmettyy täysin eikä reagoi mihinkään mitään. Eikä se selvästikään edes pelkää tai muutenkaan arastele sitä paikkaa vaan ihan piruuttaan ei mene sinne. Oli kuitenkin mennyt sinne lopulta peruuttaen. Peruuttaessa se tosi tekee ihan samaa jumittamista, eikä kyllä mene sinne ennen kuin "hän itse" päättää että nyt voi mennä ja silloin poika peruuttaa suoraan ilman mitään ongelmaa. Ja tosiaan itse vesiboksissa tätä voi pitää vaikka vapaana, pysyy siellä ihan tyytyväisenä. On kyllä ihme juppi tämä tyyppi välillä.

Mikä hurjimus
Yhtenä päivänä sitten menin itse ekaa kertaa kunnolla ilman satulaa. Hevonen oli niin ihana kun vaan voi olla! Itselleni ei ollut tullut mieleenkään ettei siellä selässä välttämättä olekaan niin helppo istua kun hepalla on niin isot liikkeet mutta siitä ei tullutkaan ongelmaa kun Dreamer meni niin rauhassa ja nätisti! Meni ihan tasaista ja hidasta ravia, nosti käynnistä laukat ja lähti suoraan sellasta lyhyempää laukkaa jossa oli helppo pysyä mukana. Tätä kyllä tullaan tekemään useamminkin!



Tänään olikin lähtö kohti Ypäjän kisaviikkoa! Mukana olivat molemmat vanhemmat, Jenna ja Naxu-koira. Heti alussa oli ongelmia kun D päätti ettei menekään traileriin. Siinä menikin noin puoli tuntia kunnes build upin perässä meni suoraan traikkuun. Taas nähtiin sen jästipäisyys, hän menee silloin kun hänestä tuntuu siltä.

Kisapaikalla ruuna käyttäytyi aivan älyttömän hyvin, paljon rennompi kuin mitä on pienemmissä kisoissa ollut, selvästi tottunut isompiin kilpailuihin! Verkassa hevonen liikkui todella hyvin, kulki eteen ja kantoi itsensä hienosti. Siirtyessäni radan päätyyn odottelemaan annoin sen kävellä rauhassa ettei vain väsähtäisi liikaa. Juuri ennen meidän vuoroa otin vähän kevyttä ravia eteenpäin ja Dreamer tuntuikin hyvältä. Radalle mentäessä jatkoin samalla lailla ja kun pilliä vihellettiin niin istuin juuri ennen suoristuksen alkua harjoitusraviin ja: Hevonen rupesi jäkittää tismalleen samalla tavalla kuin viime kisoissa :) Liikkeet lyheni, pää nousi ylös ja ratsastajan kuuntelu loppui siihen paikkaan. Rata oli ihan kamala, ainoa kohta johon olin tyytyväinen oli käynti pitkin ohjin, sen se sentään teki hyvin kun sai ohjat pois.. Ihme ja kumma saimme 57 ja risat prosentteja, tuomarit kehuivat kivaksi hevoseksi joka ei valitettavasti tänään ollut tehtäviensä tasalla ja totesivat että liikkeiltään on todella lupaava, jee.

Yllättäen sitten lastaus ei Ypäjälläkään sujunut kuin tanssi. Saimme sen sisään lopulta liinojen kanssa vetämällä, sitten D olikin tyytyväinen kun pääsi traikkuun joka olikin ruokaa täynnä. Että tämmöinen reissu tällä kertaa. Ja pakko sanoa että ilman Jennaa tosta lastauksesta ei olisi tullut mitään, hänellä onneksi on omaa kokemusta samanikäisestä haastavasta virolaisesta haha! Joten kiitos Jenna! Jenna otti myös kuvia verkasta joita laitan tänne sitten kun saan ne, itselläni on vain radasta kuvia enkä niistä ole kyllä mitään laittamassa tänne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti