perjantai 22. helmikuuta 2013

Ratsailla

Klipattu Dreameri


Tajusin että olin edellisessä kirjoituksessa kokonaan unohtanut kertoa miten ratsastukset ovat sujuneet :D Dreamerin kanssa nimittäin on alkanut kulkea ratsastukset melkoisen hyvin! Aluksi toki joka ratsastuksessa testaa että tarvitseeko oikeasti mennä, mutta nopeasti lopettaa sen ja alkaa mennä nätisti. Ollaan äidin kanssa tehty nyt useasti "äiti-tytär" ratsastuksia niin että mennään myöhemmin illalla tallille siihen aikaan kun ei enää muita ratsastajia pitäisi olla. Äiti siis menee Bajadeerilla ja minä Dreamerilla. Yksi ilta jäi erityisesti mieleen kun Dream oli ihan huippu: Se siis yleensä aina alkaa peruuttamaan ratsastaessa, kun olen päässyt selkään ja pyydän sitä kävelemään. Tänä kertana vein sen maneesin kulmaan jossa sen takana ja toisella sivulla oli seinä. Kun pyysin sitä eteen ja herra alkoi tapansa mukaan peruuttaa, olikin sielä sienä vastassa! Hölmistyneenä ruuna lähtikin sitten eteenpäin eikä enää yrittänyt mitään temppuja! Jes! Hevonen oli aluksi hieman hidas mutta kuunteli muuten kyllä kaikkia apuja hyvin. Sitten tuli laukannoston vuoro, meillähän oli enemmän kuin vähän ongelmia ennen laukannostojen kanssa. Olin jo varautunut siihen ettei laukka nousisi heti, mutta tämä poika lähtikin heti reippaaseen laukkaan ja nosti joka kerta hienosti laukat! Olin niin iloinen! Ja laukattiin reippaasti ympäri maneesia, ai että oli kivaa! Olin ihan unohtanut kuinka ihana laukka sillä on, voisin laukata sillä tuntikausia. Laukkojen jälkeen Repe reipastukin ja ravaili oikein hyvin eteen. Että sellasta!

Bajadeerin kanssa olen nyt kahtena päivänä mennyt ulkona. Toissapäivänä menin kentällä kun siihen oli tehty pieni ympyräura. Vähän käveltiin ja kevenneltiin siinä, ei hirveän hyvin voinut mitään tehdä. Mutta eilen! Oli upea ilma, joten päätin lähteä pellolle katsomaan paljon puhuttua aurattua ratsastuspolkua. Ja hienosti sinne olikin tehty polku koko pellon mitalle, ihanan iso reitti. Eka ravailtiin pari kertaa pelto ympäri, tamma posotti korvat hörössä reippaasti, eikä kompuroinut yhtään! Kun tuli laukkojen vuoro, päätin aluksi että mennään vain ihan rauhassa. Kumminkin pohja oli niin hyvä ja samoin ratsu, niin olihan siinä pakko vähän lisätä vauhtia..ja vähän lisää..ja vielä vähän..no kerran kun on näin hyvä pohja niin mennään sitten kerrankin täysiä! Ja kyllä molemmat nautittiin! Ei kumpikaan olisi halunnut lopettaa laukkaamista, niin ihanaa siellä oli! Kaikki ihan täydellistä, ilma, maisemat, pohja, hevonen! Oli hieman vaikeuksia saada tyttö raviin, meni vain sellaista pientä koottua laukkaa. Kun tamma vihdoin siirtyi raviin niin mentiin aika lujaa siinäkin :D Pitkin ohjin käynnistä ei tullut mitään pellolla, oli pakko pitää ohjat kun Baba olisi halunnut vetää vielä parit laukkalähdöt. Mentiin tallin lähimaastoihin kävelemään niin hevonenkin vähän alkoi rauhoittua.

Kaikenkaikkiaan oikein hyviä ratsastuksia ollut nyt :)

Bajadeeri ja Viisa viimeisen kerran yhdessä :( Viisa muutti toiselle tallille

Tukan siistimisaika! 

Karvan siistiminen

Ostin uuden päheen pakin!

Eilen Bajadeerin kanssa pellolla, valmiina lähtöön!

Dreamer joutui tyytymään talutukseen kun mulla alkoi migreeni :(

tiistai 19. helmikuuta 2013

Tilannekatsausta

Dreamerin kuntoitus on nyt aloitettu ja sujuu ihan hyvin. Raukan kunto on ihan nollassa, väsähtää 15 minuutin keventelyjen ja laukkojen jälkeen totaalisesti. Valmentajani Solja on nyt mennyt sillä n. 2 krt viikossa ja itse hoitanut loput. Pidän myös ainakin 1 juoksutuspäivän jotta saa liikkua vapaasti, ilman että selässä on painoa. Käyttäytyy nykyään juoksuttaessa huomattavasti paremmin kuin ennen, enkä enää kammoksu sen juoksuttamista. Koko hevonen on selvästi alkanut palautumaan "normaaliksi" mukavaksi itsekseen. Tällä tarkoitan että yleisesti mukavampi käsitellä, tietenkin omaa vielä personallisen kekseliään adhd luonteensa. Viikko viikolta tuntuu liikkuvan paremmin. Ratsastuksien jälkeen Repe on ollut ihan hiestä märkä joten klippasin sen yhtenä päivänä. Herra oli selvästi tottunut hommaan ja käyttäytyi jopa paremmin kuin vanha tammani. Se seisoi koko klippauksen aikana ihan paikallaan ja vain nautti. Klippauksestakin tuli todella siisti. Ja koko hevonen on nyt ihan eri näköinen: Lyhensin sen harjan, siistin hännän, korvat yms, muuttui villiponista kisahevosen näköiseksi. Tosin näyttää nyt panostus estehevoselta mutta ei se mitään, komea kumminkin on.

Joka päivä D keksii jotain uutta "hauskaa". Viime viikolla olin viemässä tätä maneesille, kun oviaukolla herra keksi ettei haluakaan maneesiin. Sen sijaan tämä hyppäsi syvälle hankeen ja peruutti vain niin että oli sitten hangessa peppu maneesin seinää vasten. Enkä vain saanut sitä ilveelläkään pois sieltä! Toinen ratsukko tuli auttamaan vetoavuksi, mikä toimikin aluksi, Dreamer lähti seuraamaan hevosta, mutta ovella taas hyppäsi uudestaan hankeen. Vähän aikaa jaksettiin katsoa tätä pelleilyä kunnes toinen ratsukko vei heppansa Dreamerin taakse ja huitaisi täysiä ilmassa kouluraipalla että vain suhahti: Johan ruuna hyppäsi hangesta pois. Meinasi vielä ovella tehdä temput, mutta toistettiin raippahomma niin hevonen menikin kiltisti maneesiin. Äkkiä maneesin ovi kiinni jottei heppa enää karkaa, haha. Ratsastus meni hyvin.

Bajadeerin jalka on edelleen vaivannut, välillä ollut hyvä ja välillä turvottanut.. Ei kuitenkaan onnu ja turvotus sulaa ratsastaessa. Säde on huonossa jamassa, laittelen siihen nyt tervaa..